Ammattina Sankari -voittaja valittu

Ammattiautoilijoiden joukosta valikoitui vuoden 2021 sankariksi linja-autonkuljettaja Rasmus Nurminen.  Turun seudulla Linjaliikenne Nyholmilla ajanut Nurminen pelasti alkuvuonna pysäkiltä sairaskohtauksen saaneen iäkkään naisen. Myöhästyneestä ajovuorosta huolimatta Nurminen tarkisti rouvan voinnin ja soitti välittömästi hätäkeskukseen.

18.11.2021 sankarigaalassa Helsingissä Nurminen kertoo tehneensä sen, mitä jokaisen muunkin olisi tullut tehdä: auttaa. ”Ihmettelen muiden ihmisten välinpitämättömyyttä. Myöhemmin selvisi, että rouva oli jo aikaisemmin pysäkillä valitellut huonoa oloaan ja verenpainettaan sekä ollut kalpea. Silti kukaan ei tehnyt mitään auttaakseen”, Nurminen kertoo. Hän toteaakin, ettei kenellekään pitäisi olla vaikeaa kysyä toisen vointia ja soittaa tarvittaessa apua.

Nurmisen toiminta mahdollisti iäkkään, heikkokuntoisen ja tiedottoman henkilön saamisen hoitoon tilanteessa, jossa aikaa ei ollut hukattavaksi.  Ammattina Sankari -kampanja palkitsi Rasmus Nurmisen 5000 euron shekillä, josta puolet, 2500 euroa, Nurminen lahjoitti valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen eli Syöpäsäätiölle.

Ammattina Sankari -kampanja on vuosien aikana lahjoittanut eri hyväntekeväisyyskohteisiin yhteensä 44 857 euroa, ja tänä vuonna palkittu Rasmus Nurminen on Suomessa vuodesta 2011 järjestetyssä kampanjassa jo 11. palkittu sankarikuljettaja.